ME SYNNYIMME INTOHIMOSTA, OSAAMISESTA, PALAVASTA HALUSTA TEHDÄ TUNTEELLA - ROHKEASTI JA LAADUKKAASTI

Kivijalkamme on  vuosikymmenien kokemuksemme ja poikkeuksellinen verkostomme.

Olemme hengittäneet suomalaista urheilua  ja eläneet sen mukana.

Kansainvälisiä urheilun arvokisoja, massatapahtumia, laadukkaita gaalatapahtumia,  räätälöityjä kulttuuri- ja yritystapahtumia, brändikumppanuuksia.

Meitä yhdistää moni asia – mutta meillä kaikilla on erityisosaamista – eniten meitä

yhdistää tahto tehdä yhdessä, ylittää itsemme joka päivä. 

Riia martinoja, toimitusjohtaja

Rivents tiimi koostuu tekijöistä joille ei riitä vain hyvä suoriutuminen. Kaikessa tekemisessä pyritään parhaaseen mahdolliseen kokonaisuuteen, sekä tunteiden ja elämysten luomiseen.

TÄTÄ TEEMME

Riventsin tiimi tekee tapahtumia tyylillä ja taidolla. Intohimonamme on tapahtumatuotannon kehittäminen ja heittäydymme rohkeasti eri tilanteisiin. Tiimimme vahva kokemus eri aloilta on suuri vahvuutemme. Olemme muuntautumiskykyisiä ja pystymme toteuttamaan tapahtumia niin pienemmistä työmaan harjannostajaisista aina isoihin urheilu- ja kulttuuritapahtumiin sekä juhlallisiin gaaloihin asti.

Rakastamme tapahtumien hektisyyttä ja on motivoivaa tehdä työtä arvokkaiden asioiden eteen eri tapahtumakonsepteissa.

TAPAHTUMAT

TUTUSTU TULEVIIN TAPAHTUMIIN

16.-19 toukokuuta 2024

Miesten maajoukkue Veljekset, sekä naisten maajoukkue pelaavat Kultaisen ja Hopeisen liigan kotiotteluita 16.-19. toukokuuta.

6.-9. KESÄKUUTA 2024

Power Cup on maailman suurin lasten ja nuorten lentopalloturnaus. Joka vuosi yli 850 joukkuetta ja yli 7 500 vierasta osallistuu tähän nelipäiväiseen urheilujuhlaan, joka järjestetään vuorovuosin ympäri Suomea aina uudessa paikassa. Turnauksen koosta kertoo muutkin luvut. Neljän päivän aikana pelataan yli 5 000 ottelua 300 kentällä ja pelkästään ruoka-annoksia lämmitetään osallistujille turnauksen aikana yli 50 000!

tammikuu 2025

Urheilugaalan tavoite on nostaa urheilun ja
liikunnan arvostusta yhteiskunnassa. Urheilugaalassa juhlitaan vuosittain mennyttä urheiluvuotta, sekä sykähdyttävimpiä hetkiä. Urheilugaalan palkitut saavt Uno -pokaalin joka yhdistää Urheilugaalan arvot: yhdessä, unelma, rohkeus, sisu, ilo, rehellisyys ja arvostus.